Ajankohtaista

19.05.2017

Ojalan Pakarille uusi palvelukonsepti Seinäjoelle yhteistyössä Seinäjoen kaupunginteatterin kanssa

Ojalan Pakari Oy:lle uusi palvelukonsepti Seinäjoelle uuden yhteistyökumppanin kanssa.

Ojalan Pakari Oy ja Seinäjoen kaupunginteatteri ovat lyöneet kättäpäälle ja sopineet kumppanuudesta. Tähtäimessä on Seinäjoen Törnävälle sijoittuvan kesäteatterin kahvila- ja cateringpalveluiden toimittaminen. Seinäjoen Kaupunginteatterin tuodessa ammattiteatterinsa Törnävälle, on Ojalan Pakari mukana tarjoamassa laadukkaita kahvila- ja cateringpalveluita.

Yhteistyö aloitetaan pienimuotoisesti tulevana kesänä, mutta varsinainen päätähtäin siintää edessäpäin kesässä 2018.  Yhteistyösopimuksessa tähdätään pitkään ja laadukkaaseen yhteistyöhön, jossa asiakkaat pääsevät nauttimaan molempien kumppaneiden omasta erityisosaamisesta, kun kulttuuriin yhdistetään laadukas ruoka ja väliaikatarjoilut.

Tulevana kesänä toimintaa aloitellaan vähä vähältä, esimerkiksi lapsien ohjelman kahvituksilla, mutta kesällä 2018 ollaan sitten asian ytimessä. Suunnitelmissa on esimerkiksi ruokailumahdollisuus ennen näytöstä väliaikakahvituksien lisäksi. Teatteriesityksien ulkopuolella tilaa ja palveluita vuokrataan kaikille halukkaille asiakkaille esimerkiksi häihin, merkkipäiviin ja vaikkapa cocktailtilaisuuksiin. Ojalan Pakarilla on monipuolisista catering- ja kahvituspalveluista jo vuosien kokemus Kauhajoella sijaitsevien Pub Janoisen Leipurin ja Tilausravintola Pakarin Vintin myötä. Uusi palanen Seinäjoella täydentää Ojalan Pakarin kokonaisuutta erinomaisesti. Mahdollisesti pidämme kesällä 2018 Törnävällä myös kesäkahvilaa, joka palvelee tilaisuuksien ja teatterinäytöksien ulkopuolellakin kaikkia alueella liikkuvia, suunnittelee toimitusjohtaja Vesa Ojala.

Yhteistyö Seinäjoen Kaupunginteatterin kanssa on Ojalan Pakarille tuttua jo aiemmilta vuosilta, sillä Ojalan Pakari on toimittanut aiempina vuosina näytöksien nimikkoleivoksia. Yhteistyötä lähdetään rakentamaan hyvällä ja innostuneella mielellä, tavoitteena on luoda unohtumattomia elämyksiä asiakkaille upeassa ympäristössä ja luonnon helmassa.

Uuden palvelukonseptin aloittaminen Seinäjoella vahvistaa jo liki 100-vuotiasta Ojalan Pakaria maakunnassa konditoriatuotteiden valmistajana ja toimittajana. Ojalan Pakarilla on Seinäjoen Epstorilla toimivan Kahvila-konditoria Hannan ja Kertun lisäksi paljon toimintoja Kauhajoella. Oman leipomon lisäksi Kauhajoella sijaitsee Pakari-Kahvila, Pub Janoinen Leipuri sekä Tilausravintola Pakarin Vintti. Ojalan Pakari on perustettu v. 1920 Kauhajoelle ja se on 4. polven perheyritys, joka tällä hetkellä työllistää n. 30 henkilöä.

Lisätietoja:

Markkinointipäällikkö Teija Koivisto, 040-482 4708, teija.koivisto@ojalanpakari.fi

Toimitusjohtaja Vesa Ojala, 0500-977 889, vesa.ojala@ojalanpakari.fi